Nyt tuli lähtö

Marraskuussa Seurakuntaopiston opettaja Merja Reunanen tuli yllättäin kesken erään oppitunnin ilmoittamaan, että kansainvälisestä vaihdosta on vapautunut työharjoittelupaikkoja. Kyselin mitä oli tarjolla ja kun kuulin että Nepaliin voisi mielenterveys-ja päihdetyötä lähteä tekemään, innostuin valtavasti! Välitunnilla soitin veljenvaimolle ja kysyin, voivatko he hoitaa koiraani kuukauden, ja kun myöntävä vastaus tuli, marssin opettajan juttusille.

Monta kuukautta tästä matkasta on puhuttu ja aina se on tuntunut jotenkin kaukaiselle, mutta tänään koitti lähtö.

Olin pakannut 2 kassia tavaraa; toisessa lahjoitettavia vaatteita, onhan Nepali yksi maailman köyhimmistä maista, ja toisessa omat välttämättömyyteni. Ennakkotiedoista ja monista varmistuksista huolimatta, olin pakannut liikaa tavaraa mukaan (luulin että sai viedä 2x23kg mutta saikin vain 30kg, laukkujen lukumäärällä ei väliä). Selkä märkänä rehtasin tavaroita ja mietin mitä niille tehdä. Lopulta keksin että jätän ylimääräiset tavarat jätesäkissä lentokentälle säilytykseen, josta ystäväni ne hakee ja vie kierrätykseen (kiitos miljoonasti Kim!) ja sain kuitenkin osan lahjoituksistakin mahtumaan kilomäärään.

Aikaa tähän ja kahvitteluun kului niin paljon että meinasimme Pihlan, toisen lähihoitajaopiskelijan, kanssa myöhästyä lennolta. Olimme viimeiset jotka koneeseen tulivat mutta ehtihän sitä siinä istua siltikin;lento Dohaan kesti 6,5h.

Qatar oli entuudestaan tuntematon maa. Ostimme vuorokauden viisumit (nämä kai olisi saanut ilmaiseksi jos olisi viikkoa ennen tajunnut poistuvansa kentältä) ja suhautimme "taksilla" kaupungille. Ilma oli lämmin, palmut huojuivat ja tunnelma oli kuin itämaisella torilla.

Ruokatilaus jännitti, koska ei ollut yhtään selvyyttä mitä pöytään tulisi. Ja jännittäviä oli ruuatkin; kuin friteerattuja jäkkihäränkarvoja leipäjuustopedillä sekä joku torttu. Nyt odotellaan möyrähtääkö mahassa jo ennen Nepalia (vatsataudilla on peloteltu paljon ennakkoon).


Dohan kenttä on hieno ja siisti, ja tätä kirjoittaessani on vielä 5h Kathmandun koneen lähtöön. Kuten isäni aina sanoo: kauas on pitkä matka. Huomenna keskiviikkona perillä Lalitpurissa, jatketaan siitä sitten kunhan saan prepaidit ja netit toimimaan. Varusteena reissullani ovat kynä, paperia, kännykkä ja vanha kunnon Canon Ixus, jossa uudella muistikortilla ilmestyi 10 000 kuvalle tilaa! Eiköhän niillä kuukauden pärjää.