Those were the best days of my life

Yöllä nukuin tosi huonosti, näin painajaisia ja heräilin. Aamulla bussissa matkalla töihin pala nousi kurkkuun, eiliset asiat oli vahvasti mielessä. Mietin miten se vauva voi.. työpaikan pihassa minut otti vastaan iloinen kolmikko kitaroineen. Kaksi vkonloppuna saapunutta miehenalkua lauloi ja soitti yhden vapaaehtoisen kanssa ja ajattelin, että onpas hyvä kun alkavat sopeutua porukkaan pikkuhiljaa.

Ohjaajani oli työntekijöiden huoneessa (tai paremminkin omassa huoneessaan, hän asuu talolla) jonne aina vien tavarani päivän ajaksi. Hän kysyi kuinka eilinen sujui ja minua alkoi itkettää kun kerroin. Nabin kuunteli. Tuntui vähän nololle alkaa liki tuntemattoman miehen edessä itkemään mutta tilanne onneksi meni nopeasti ohi kun yksi asukkaista tuli siivoamaan huonetta.

Juttelimme vielä myöhemmin asiasta Nabinin kanssa, ja hän sanoi että minusta näkee että minulla on pehmeä sydän. Ja että sitä pitäisi varmaan vähän kovettaa jos aikoo hoitotyötä tehdä. Se on kyllä totta, kaikkea ei voi kantaa sisällään ja ottaa vastuulleen. Mutta puhuimme myös siitä, että aikaa mylten asioihin tietyllä tavalla tottuu eivätkä kaikki tule joka kerta shokkina.

Ostin talon koirille puruluut, heillä ei lie luita koskaan ollut. Etenkin Gunu, 2v sakemanni tykästyi luuhun kovin! Aikansa heitteli sitä narussa ollessaan ja kun pääsi irti, piilotti sen 😊

 Talolla on joka päivä sama aikataulu. Yhdeksältä kun työni alkaa, miehet ovat siivoamassa taloa ja pihaa. Osa miehistä työskentelee omien projektiensa kanssa. Uudet miehet eivät vielä osallistu työterapiaan, vaan he tulivat minun ja Nabinin kanssa puutarhaan. Pyysin heitä soittamaan kitaraa. Kylmät väreet kulkivat käsissäni kun tuo vasta muutama päivä sitten heroiinia käyttänyt nuorukainen rämpäytti ilmoille Bryan Adamsin Summer of '69 -kappaleen. Epävarmalla äänellä ja viidellä kitarankielellä (kitarakaan ole missään loistokunnossa) hän soitti yhden nuoruuteni lempiartistin kappaleen tuolla kuntoutuskeskuksen pihalla. Yhdyin lauluun niiltä osin kuin muistin sanat:

"Oh, when I look back now
That summer seemed to last forever
And if I had the choice
Yeah, I'd always wanna be there
Those were the best days of my life"

Lopuksi tältä ujolta ja sulkeutuneelta nuorelta pääsi hymy. Ajattelin, mikä voima musiikilla onkaan! 

Tänään pääsin mukaan niin kutsuttuun family meetingiin. Sinne pääsee yleensä vain "toverit" kuten miehet toisiaan kutsuvat. Tunsin oloni etuoikeutetuksi. Istuimme ringissä lattialla ja yksi ohjaaja sekä yksi asukas vetivät tunnin. Sessio oli jaettu eri osioihin; aluksi vähän ujompi kaveri luki lehdestä otsikot, yhdessä osiossa kerrottiin muille mistä on kiitollinen(minäkin pidin puheenvuoron! ja kaksi asukkaista kertoi olevansa kiitollisia siitä että minä olen tullut heidän yhteisöönsä ❤), yhdessä sai kysyä keneltä vaan mitä vaan ja piti vastata rehellisesti (minultakin kysyttiin yllättäin! Mitä mieltä olen talon touhusta lähihoitajaopiskelijana, vastasin että hyvä mänö ((en oikeesti ihan noilla sanoilla tietenkään )), yhdessä osiossa listattiin asioita mitä talolta puuttuu (lattiaharjoja, koiran kaulapanta jne) ja yhdessä kohtaa alussa luettiin NA:n (nimettömien narkomaanien kirjaa jossa on joka päivälle mietelause ja ajattelemisen aihetta). 

Jokainen puheenvuoro alkoi sanoilla "minä olen.." ja oma nimi, yhteisö vastasi esim "hei Tarja". Sitten sanottiin asia ja lopuksi "thank you family" mihin toverit vastaavat kiittämällä. Talon yksi asukas puhuu hirmu hyvää englantia ja hän toimi taas tulkkina minulle. 

Lounaan, lääkejaon ja päivälevon jälkeen miehillä oli toinen ryhmäistunto joka pidettiin pihalla. Nabin itse veti tilaisuuden (monesti apuohjaajat pitävät näitä tunteja). Miehille jaettiin paperit ja teipinpala, paperit liimattiin jokaisen selkään. Sparrauspuheen jälkeen miehet kääntyivät selin ja jokainen kävi kirjoittelemassa toistensa selkään niitä asioita, joissa he näkevät olevan työstettävää (esim aggression hallinnassa, syrjäänvetäytymisessä, itsetunnossa, sääntöjen noudattamisessa jne). Hirmu aktiivisesti kaikki osallistui, tuli tunne että heillä on oikeasti halu päästä kunnolla kuiville. Kerroin tulkilleni Patikille, että olen tehnyt saman Suomessa työyhteisössäni, mutta niin että vain positiivisia asioita sai kirjoittaa. Patik vastasi että heille on tärkeää tiedostaa omat negatiiviset puolet, sillä monella on iso ego ja heidän puolestaan on kaikki tehty aina valmiiksi. Olen edelleen yllättynyt siitä, miten moni näistäkin miehistä tulee hyvistä ja rikkaistakin perheistä. Perheet todella välittävät lapsistaan, vaikka he olisivat jo aikuisia, ja se huolenpito näkyy mm siinä, että toisen uuden pojan setä (isä on kuollut) toi tänään nuudeleita ja muita ruokia mitä poika oli toivonut (heroiinista irrottautuminen pelkän korva-akupunktion avulla on ollut hänelle vaikeaa, vatsa ollut kipeä ja unettomuus vaivannut), kunhan hän vain söisi jotain (ruoka on talon puolesta, mutta on joka päivä samaa riisiä, linssikeityoa ja curryvihanneksia).  Sain jälleen pitää puheenvuoron, Nabin toivoi että kertoisin omista heikkouksistani, koska kerroin että minulla samaa kuin joillakin miehistä: en osaa sanoa ei. Kerroin millaisia ongelmia se on tuonut elämääni ja kuinka olen niistä selvinnyt. 

Neljän maita hyppäsin bussiin, joka oli tajuttoman hidas. Nauratti kun koulutytöt kävelivat ohitsemme parikin kertaa. Kiirehdin kotiin, sillä olimme saaneet kutsun suomalaispariskunnan kotiin illalliselle. Suihkusta tuli jopa melkein kuumaa vettä, suihkussa olisi viihtynyt kaemminkin tänään! Pyykkausta ja puoli seitsemäksi Lindeille. Ilta hujahti nopeasti hyvän ruuan ja seuran parissa (kiitos Elina ja Juha!). Oli puhetta, että he ovat menossa huomenna suurlähetystöön äänestämään kuntavaaliennakkoon. Olin luullut ettei se ole edes mahdollista, mutta innostuin ajatuksesta. Jo pelkkä suurlähetystöön meno olisi hienoa! Katsotaan natsaako huomenna aikataulut ja muut. Pelkällä passilla pääsee äänestämään, nyt enää puuttuu ehdokkaan valinta...vaalikone käyntiin siis ja sitten nukkumaan! Tänään oli hyvä päivä! 

Ps. Englantilainen pariskunta majatalostamme palasi kotiin tänään. Ennen lähtöään nainen kertoi, että eilinen vauva oli päässyt sairaalaan. Hänellä o jokin infektio ja aliravitsemusta. Onneksi on nyt kunnollisessa hoidossa ❤