Onhan tässä vähän pureskelemista

Viime yön nukuin todella hyvin. Peti on kova ja tyynyt mitä sattuu mutta väsymys peittosi pienet epämukavuudet sata nolla. Aamulla heräsin siihen kun joku huuteli tuossa aulassa. Kömmin kokovartalo pörröfleeceasusteessani ja villasukissani (illalla oli viileää) huoneestani ja näen Rajendran, harjoitteluohjaajani. Häntä hiemän hymyilytti asuni, olihan ulkona täysi auringonpaiste ja kuuma! Rajendra oli tullut moottoripyörällä meitä morjestamaan. Keittelin aamukahvit ja jutusteltiin kuulumiset. Hän kertoili työstään, tekee huumevieroitustyötä korva-akupunktion avulla eri laitoksissa. Pääsen seuraamaan hänen työtään tulevina viikkoina, oon ihan innoissani!!

Rajendra lähti töihin ja me Pihlan kaa suunnattiin ostamaan paikalliset prepaid-liittymät. Tunnelma oli kuin Suomessa passia anoessa:piti täyttää lomake, johon liitettiin passikuva (tuli vihdoinkin 14 vuotta vanhoille paperipassikuville käyttöä, enkä oo muuttunu tippaakaan 😂). Lomakkeessa kysyttiin perustietojen lisäksi mm isoisäni nimeä. Sormenjäljet otettiin lomakkeeseen molemmista peukaloista ja passista kopio.

Sitten neuvoteltiin millainen paketti nettiliittymineen laitetaan ja lopuksi testattiin toimiiko. Noin 10 eurolla sai netin ja puheaikaa sen verran, että pitäisi kuukausi pärjätä.

Tämän päivän vastoinkäyminen liittyi rahaan. Nostin pankkiautomaatilta tukun rahaa, että saan majoituksen maksettua. Noh, klassisesti rahoja ei tullut mutta ilmeisesti tiliäni on veloitettu. Noh, olin pankkivirkailijan kanssa chatissa ja reklamaatio tehty (on tämä helppoa nykyään!)

Jo Suomessa meille oli annettu ohjeeksi etsiä täältä vihreä bussi jolla pääsemme mm. down koululle, jossa Pihla on harjoittelussa. Nauroin etukäteen kavereilleni, että nyt on hyvät ohjeet:vihreä bussi ja poisjäänti erään maanjäristyksen runteleman hotellin kohdalla, tai vähän jälkeen. Mietin että näinköhän löytyy bussi, kun ei tämä mikään ihan pieni tuppukylä ole. No mutta kappas vaan, vihreä bussi, useita vihreitä busseja, löytyi ja se meni just sinne minne meitä oli neuvottu!

Paitsi että me ei tänään vielä menty Down koululle, huomenna vasta. Tänään käytiin tutustumassa ympäristöön. Olin lukenut että Thamel on kiva ostospaikka ja hyppäsimme bussissa niillä main. Täällä ollaan muuten tarkkoja siitä, ettei nuoret istu ikäihmisille ja vaivaisille tarkoitetuille paikoille. Mehän nimittäin tietty täräytettiin etupenkkiin istumaan, kunnes takarivin nainen huomautti yläpuolellamme olevasta merkistä ystävällisesti. Täällä bussissa rahastaja keräsi maksun joko kesken matkan tai vasta poisjäädessä. Hän myös auttoi vanhuksia ulos bussista kädestä pitäen. Meille tämä mies neuvoi myös jäämään oikeassa kohti pois, hirmu ystävällisiä ihmiset täällä.  

Thamelhan olikin melkoinen paikka! Meidän kotikatu ympäristöineen tuntuu hyvin rauhalliselle siihen verrattuna. Thameliisa näkyi jonkin verran länsimaisia turisteja, patikoijia ja retkeilijöitä varusteista päätellen. Katukauppiaat tarjottelivat tuotteitaan ahkerasti for the best price, tietenkin. Mutta eka kävimme syömässä, olihan kello jo lounasajassa. Nyt löytyi sitä nepalilaista ruokaakin! 

Otin yllätyslautasen (oli eri nimellä listassa, mutta täällä jokainen tilaus on tähän asti ainakin ollut yllätys) ja siinähän oli syömistä! Kanakeiton kanoissa riittikin pureskeltavaa, liekkö otettu kanan koivista palat, mutta luita ja jänteitä riitti. Soossi oli kuitenkin maukasta ja söin vihannekset ja maitopohjaista kastikettakin vaikka ei oltu suositeltu vatsataudin pelossa. 

Ruuan jälkeen kävelimme kaduilla ja shoppailimme vähän jo tuliaisiakin. Tänään on ollut ihan semmoinen olo että aika loppuu kesken! Etten ehdi nähdä ja kokea kaikkea mitä täällä on! Ja nyt on vasta toinen päivä menossa..😂 ja 28 jäljellä.

Olimme jo harkitsemassa majoitukseen palaamista, kunnes luoksemme tuli vanha mies ja tarjosi riksakyytiä apinatemppelille. Saimme hinnan tingittyä kohdilleen ja off we go! Olihan kyyti! Mies singersi minkä jaloista pääsi, välillä joutui taluttamaankin. Eikä vienyt temppelille vaan monen matkan päähän josta kipittelimme (lue:raahustimme hikisinä) temppeliä kohti. Mutta kannattipa raahustaa! Aurinko paistoi, ja kiivettyämme noin viisi miljoona porrasta, näimme silmänkantamattomiin..taloja ja taloja ja taloja ja teitä. 

Mutta nyt on kello niin paljon, että on pakko loppettaa. Aamulla on taas otettava vihreä busdi ja mennään down koululle, missä Pihla aloittaa harjoittelunsa. Wi-fi tökkii nyt niin paljon ettei kuvia saa enempää ladattua. Ehkä huomenna lisään ja jatkan tarinaa, parhaat palat vielä kertomatta (minulle tehtiin mm. jotain ääniterapiaa metallikulholla ja avattiin chakroja). 

Hyvää yötä, Patan vaikenee (vaikka oikeasti ei kun koira ulvoo naapurissa ja lentokone lentelee yllä) mutta vain hetkeksi!