Työmatkaliikennettä ja lääketieteellisiä ihmeitä

Eka varsinainen työpäivä ja jännittää! Yöllä

nukuin tosi huonosti, vatsaa kipristeli ja oli kuuma. Mietin tuleeko se paljon peloteltu vatsatauti nyt mutta ei vieläkään.

Aamulla heräsin hyvissä ajoin, en halunnut olla myöhässä ekana työpäivänä. Minulla ei ollut mitään havaintoa mistä bussi Star Hospitaliin lähtee (siellä oli klo 10 treffit Rajendran kanssa) mutta onneksi aamupalapöydässä tapasin taas mukavat englantilaiset jotka selostivat ja näyttivät kartasta minne mennä. Kartta mikä minulla on, on hyvin suuntaa antava eikä täällä paikalliset juurikaan osaa karttaa lukea. Tai siihen ei voi ainakaan luottaa. On hyvä osata sanoa paikka missä jää pois.

Ring road on tie mikä vei sairaalalle. Iso, pölyinen tie , jossa kuorma-autot ja bussit ajaa tajuttoman kovaa. Onneksi taas yksi paikallinen ylitti tietä niin uskalsin vanaveteen. Minua naurattaa nyt ajatus jota pyörittelin mielessäni ennen tänne tuloa. Että onpas kiva kun pääsen Suomesta pois pahimmaksi katupölyajaksi 😂😂 täällä on jatkuva katupölykausi, Suomen ilmanlaatumittarit tukkeutuisivat alta aikayksikön.

Ensimmäinen bussi joka pysähtyi, oli matkalla Star Hospitaliin, mikä tuuri!! Busseissa on täällä kuskin lisäksi ns. sisäänheittäjä joka myös rahastaa. Sisäänheittäjä roikkuu puoliksi bussin ulkopuolella ja huutelee tulevia pysäkkejä. Tai niin minä olen asian käsittänyt, nepalia en vielä ihan niin hyvin ymmärrä että saisin kaikista sanoista selvää 😊

Mietihän jos Suomessakin olisi tällainen palvelu. Savossa suattaisi männä pysäkit ohi ku lupsakka savolaisukko luettelisi pysäkit verkalleen: " Jaahas hyvät matkustajat, tervetulova kyytiin matkalle kohti Puurtiloo. Arvioetu matka-aika on 11 minnuuttia (tällä välin olisi jo kaksi pysäkkiä hujahtanut ohi). Myö pysähellään aeka ajoin, nappiva paenamalla kulettaja tietää jos halluut ulos. Seuraavana tullooki jo saeraalan pysäkki. Oliko kettään kippeitä kyyvvissä? "

Bussissa yksi opiskelija laski minut viereensä istumaan. Hän luki samalla läksyjä, vilkaisin vihkoa jossa muistiinpanot. Englanniksi oli kirjoitettu jotain aurinkoenergiasta, en ymmärtänyt kaikkea. Kysyin tytöltä onko vaikea aihe, ei kuulemma ollut.

Läksin kotoa 8.50 ja klo 9.07 olin jo Star Hospitalilla (onneksi yksi matkustajista kertoi minulle että nyt jää pois, en olisi itse tajunnut eikä rahastajakaan vaikka he ovat yleensä nohevina ulosheitossakin).

Eli suomalaista särmyyttä ilmassa. 50 minuuttia etuajassa ekana työpäivänä 😊 onneksi sairaalan alakerrassa on kahvila jossa tätä kirjoitan. Tilasin maitokahvin ja veden, pakko muistaa juoda enemmän, iltaisin koskenut päähän. Täällä tulee hikoiltua aika paljon, tällekin päivää luvattu 25 astetta ja mahdollisia ukkosia. Kahvi on todella hyvää! Eilen minulle kehuttiin paikallista kahvia, pitääkin ostaa papuja tuliaisiksi.

Sairaalan aulassa kysyin missä Rajendra kenties olisi. Näytin oikein kuvankin, mutta tiskillä leidi vakuutti ettei Rajendra työskentele täällä. Nyt istun penkillä apteekkia vastapäätä ja odottelen.. Apteekissa kaikki lääkkeet ovat tuossa hyllyssä näkyvillä. Tikapuilla nainen kiipeilee hakemaan ylähyllyn lääkkeet. Vartija vahtii sisääntulevia ihmisiä. Pihassa on ambulanssi, joka itseasiassa on tavallinen vähän isompi jeeppi, jossa takana avoin tila.

Juuri kun kirjoittelin blogia muistiin (teen nykyään niin että kirjoitan muistioon tekstin ja siirrän siitä blogiin kun wifin äärellä, kuvat pitää ladata yksitellen ja se on älyttömän hidasta), tuli mies luokseni ja antoi pienen paperilapun. Hyppäsin miehen moottoripyörän kyytiin ja täräytimme Ring roadin liikenteen sekaan. Minulla ei tietenkään kypärää, koska täällä laki määrää vain kuljettajaa pitämään kypärää. Matka ei ollut pitkä ja tuntui turvalliselle. Pian olimme SPARSHAssa, joka on huumevieroitusklinikka. 

Rajendra kierrätti minua ympäri ja tapasin henkilökuntaa. Sitten hänellä alkoi palaveri ja kaksi nuorta miestä jäi kanssani paikkaan, missä metadonia jaetaan asiakkaille. Seuraavat kaksi tuntia vietin näiden miesten kanssa jutellen. Nepalin aksentillaan, mutta hyvällä englannilla he selittävät kaiken mitä osasin kysyä. Kynä sauhuten kirjoitin muistiinpanoja. Pian minulle selvisi, että nämä miehet ovat itse entisiä huumeidenkäyttäjiä. Mr.Avash on ollut kuivilla ja ilman korvaushoitoa 20kk ja toinen mies on ollut metadonilla 6kk ja pyrkii vieroittumaan siitä. Avash kertoi elämästään avoimesti; hänen isä on lääkäri ja poika oli aina ollut kiinnostunut lääkkeistä. Jo nuorena hän kokeili aineita, sekoitteli itse seoksia ja lopulta, vielä 8 vuotta sitten, hän otti 90 tablettia ja monta pulloa yskänlääkettä päivässä. En ihan päässyt perille mitä nämä tabletit ovat, mutta ovat kuulemma hyvin yleisiä koska ovat halpoja, katukaupassa pilleri maksaa 10 rupiaa eli alle 10 centtiä. Jo 2-3 pillerillä ja yskänlääkkeellä saa vuorokauden kestävän tripin. Ja näitä pillereitä Avash oli käyttänyt 90 päivässä. Lääkäreiden mukaan hän on lääketieteellinen ihme; että on ylipäätään elossa eikä elimistöön ole jäänyt pysyviä vaurioita. Ennen kuin hän pääai vieroitukseen, oli hän useita kertoja mielisairaalassa, ja hänellä on todettu 10 eri mielisairautta, mm paranoidinen skitsofrenia. Omien sanojensa mukaan hän on ihan terve, ja sellainen kuva hänestä parin tunnin tuttavuuden jälkeen tuli myös. 

Juttelin myös metadonia hakemaan tulleiden asiakkaiden kanssa. Moni puhui hyvää englantia. Kuvassa oleva Pasang on käynyt huumevieroituksessa nyt 7 vuotta. Hän sanoi että metadonin avulla hän on saanut takaisin normaalin elämän, hänellä on kauppa nykyään ja tavoitteena on päästä myös metadonista eroon. 

Eräälle asiakkaalle annettiin injektio. Kuulin että hänellä on tuberkuloosi. Se on kuulemma yleinen sairaus huumeidenkäyttäjien keskuudessa täällä. Rupesin miettimään, että tuberkuloosia ei juurikaan Suomessa enää tavata. Hengitysliitto kertoo sivuillaan, että vielä "1930-luvulla tähän "keuhkotautiin" kuoli joka tunti yksi suomalainen. Nykyään Suomessa todetaan vuosittain vain noin 300 uutta tuberkuloositapausta. Sairastuneista noin kolmannes on ulkomaalaissyntyisiä. Suurimpia tuberkuloosin riskiryhmiä Suomessa ovat kantaväestöön kuuluvat ikäihmiset, suuren tuberkuloosin ilmaantuvuuden maista tulleet maahanmuuttajat sekä päihdeongelmaiset. Tuberkuloosi on edelleen vakavasti otettava sairaus."

Niin paljon tietoa ja asiaa ja elämäntarinoita että ihan huimaa. Onnekai puoli kahdelta syötiin, sillä oli jo kauhea nälkä. Täällä paikalliset syö noin klo 9 aamupalaksi keitettyä riisiä. Lounas heillä on normaalisti 12-13 maissa. Iltapalaksi on myös keitettyä riisiä, mutta lounaalla kuulemma on yleistä syödä kuivia riisihiutaleita ja lisukkeita. Hyvää oli talon katolla tehty kanaruoka (kanapaloissa oli nahkat ja luut mukana, niihin alkaa jo vähän tottua), joskin niin tylista että nenä alkoi vuotaa.

Lounaan jälkeen hyppäsin Rajendran moottoripyörän kyytiin ja kurvailimme Patanin kaduilla. Ajoimme asuntomme läheltä ja Rajendra näytti mistä minun bussi oikeaan harjoittelupaikkaani lähtee. Matkaa Samarthanin kuntoutuskeskukseen on useita kilometrejä, ja se on enempikin maaseudulla.  

Samarthan on 30 paikkainen suljettu kuntoutuskeskus huumeriippuvaisille miehille. Tällä hetkellä siellä on 27 asiakasta ja tänään tuli juuri meidän siellä ollessamme uusi asiakas. Kun uusi asiakas tulee, on hän Samarthanissa ensin 45 päivää ilman ulkopuolisia kontakteja. Tuona aikana, ekan viikon ajan, hän saa metadonia jonka jälkeen siirrytään lääkkeettömään vieroitukseen. Rajendra tekee asiakkaille korva-akupunktiota, jonka on koettu auttavan vieroitusoireissa. 

Miehet heräävät aamuisin klo 6, peseytyvät ja joogaavat, sitten on aamupala. Päivän mittaan heillä on erilaisia kotiaskareita ja terapioita sekä ryhmäistuntoja. Tapasin osan asiakkaista, sympaattisia ihmisiä tuntuivat olevan. Huomenna tutustun heihin paremmin kunhan aloitan työt klo 10. Minut on luvattu hakea moottoripyörällä taas paikalle, aika luksusta (bussimatka kestänee ainakin 45 min kun moottoripyörällä noin 10 min). Vähän jännittää mitä osaan miesten kansaa tehdä, sillä huumevieroituksesta minulla ei ole aiempaa kokemusta. Mutta eiköhän asiat lutviudu. 

Rajendra heitti minut moottoripyörällään neljän maita asunnolle ja töyssyinen kyyti oli yhtä tuskaa! Lipitin tänään vettä ja teetä paljon, koska monena iltana on päähän koskenut liian vähästä juomisesta. Kävin SPARSHAssa vessassa, joka käytännössä oli reikä lattiassa (ja haju aika kammottava..) enkä sen jälkeen enää uskaltanut vessaa kysyä. Kiirehdin kämpille vessaan ja ilokseni hanasta tuli haaleaa vettä! Sain hiekkapölyt tukastani lopultakin huuhdottua. Iltapalaksi nepalilaista supertulista kasvisruokaa ja kaupan kautta asunnolle. Olo aika väsynyt, niin paljon uusia ihmisiä ja asioita kohtasin taas tänään

Samarthanin toimiston pöydällä olleen tyyneysrukouksen myötä hyvää yötä! 

"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."