On tämä hauska maa! Aamulla hyppäsimme klo 7 bussiin, ketään ei melkein ollut liikkeellä ja matka hujahti Kathmandun puolelle nopsaa. Ohjaajani Rajendra ja joku poliisipäällikkö olivat meitä vastassa hotelli Shangrilan kohdalla. Ihmettelin miksi niin vähän liikennettä, ja selvisi, että tänään onkin yllättäin kansallinen vapaapäivä. Presidentti oli lähtenyt valtiovierailulle Intiaan ja sehän on hyvä syy kaikille pitää vapaata. Samoin tuleva perjantai on vapaapäivä kun presidentti palaa Intiasta 😁 pitäisiköhän Suomessa ottaa samanlainen käytäntö, että aina kun presidentti poistuu tai tulee maahan, olisi kaikilla palkallinen vapaapäivä..
No mutta, koska oli äkillinen vapaapäivä, ei huumevieroituskeskuksessa ollut tänään terapioita eikä muutakaan ohjattua aktiviteettia. Meidät kuitenkin päästettiin tarkoin vartoitujen porttien sisäpuolelle, kunhan lupasimme olla ottamatta kuvia. Tuo yllä oleva bokseri, 7kk vanha Jacqueline, oli ainoa josta saimme kuvan. Mutta se olikin ihana ja eloisa koira jota kannatti kuvata. Tötterö on päässä koska korva on ollut kipeä. Oli ihana huomata miten hyvin koiraa pidettiin tuolla! Se sai juosta irti ja koko ajan joku jaksoi vehdata sen kanssa.
Aasara oli laitos nimeltään, on poliisien ylläpitämä iso, 92 paikkainen suljettu vieroituspaikka miehille. Ikähaarukka oli tällä hetkellä 18-58 vuotta ja melkein koko laitos oli täynnä. Hyvin paljon saman tyyppinen laitos kuin Samarthankin, missä siis olen enimmäkseen ollut, mutta 3 kertaa isompi. Ja koska taustalla on poliisiorganisaatio sekä valtio, oli tilat aika hulppeat. Miehillä oli oma katettu koripallokenttä sekä täysimittainen jalkapallokenttä käytössään. Pingistä pelaili osa, osa krikettiä ja osa soitti kitaraa kun menimme. Meitä opasti entinen paikan asukas, nyt 3,5v kuivilla ollut mies, joka oli ohjaajana Aasarassa. Hän kertoi toimintaperiaatteista ja näytti tiloja. Anonyymien narkomaanien ohjeilla toimii tämäkin paikka, kuten Samarthankin. Tosin hieman erilaisia terapioita ja hoitoja käyttävät etenkin vieroituksen alkuvaiheessa. Kun Samarthanissa uudet asukkaat saavat korva-akuounktiota, Aasarassa he saavat "hoitoa" nimeltä "cold turkey" eli kylmä kalkkuna. Siinä asukasta suihkutetaan kylmällä vedellä ja hänelle juotetaan limevettä ja glukoosia, jotta vieroitusoireet lievittyisivät. Juttelin muutamien asukkaiden sekä ohjaajien kanssa. Kauhean kiinnostuneita olivat meistä Pihlan kanssa. Monella huumeiden käyttö oli alkanut jo nuorena, 13-15 vuotiaana ihan uteliaisuudesta ja koska kaveritkin käyttivät. Osa oli ollut vieroituksessa jo aiemmin monta kertaa, mutta retkahtanut taas. Ohjaajani Rajendra on ammatiltaan psykoterapeutti ja käy Aasarassa 3 kertaa viikossa pitämässä terapiaa. Hänen ja toisen ohjaajan kanssa puhuimme siitä, kuinka vaikeaa on motivoida ihmistä, joka on tuotu vastentahtoisesti vieroitukseen, kuten suurin osa näistäkin miehistä. Ihmelääkettä tähän emme tänään keksineet.
Meiltä udeltiin olemmeko koskaan syöneet vuohenlihaa. Emme kumpikaan olleet ja niinpä jäimme jännityksellä odottamaan lounasta. Siinä odotellessa kuuntelimme upeaa kitarointia, nuori mies oli kuulemma opetellut youtuben avulla soittamaan! Upeaa musisointia! Lauloin Neil Youngin biisin like a hurricane (kerrankin muuta kuin joulu-tai lastenlaulu, wuhuu) ja poika säesti. Nämä on niitä hetkiä jotka toivottavasti muistan vielä isonakin.
Lounaalla rupattelimme ohjaajien kanssa. Selvisi, että talolla kuluu 28kg riisiä päivässä! Tänään oli toinen viikon kahdesta lihapäivästä. Lisukkeena oli riisiä ja linssikeittoa. Paljon vähemmän mausteita kuin yleensä nepalilaisessa ruuassa. Vuohenliha oli aika sitkeää ja läskistä, mutta pakkohan sitä oli syödä kun toiset suurena herkkunaan tarjoilivat 😂
Lounaan jälkeen miehillä oli kahden tunnin lepoaika, ja koska terapiaa tai tunteja ei ollut, oli iltapäivä miehillä vapaata oleskelua. Me läksimme tallustelemaan iltapäivän helteessä kohti Thamelia, ja siellä olevaa puistoaluetta, Garden of dreamsiä. Hyvästelimme ohjaajat, ja huomasin yhden ohjaajan erikoiset silmät! Ensimmäinen näkemäni nepalilainen jolla oli siniset silmät! Harmi kun kuvia ei saanut ottaa..
Iltapäivän vietimme keitaassa keskellä kaupunkia. 2 euron pääsymaksu oikeutti meidät nauttimaan puiston vehreydestä, kukista, perhosista ja oravista (löydätkö muuten oravan alla olevista kuvista?) Tapasimme mukavia patikoijia Alaskasta ja Islannista ja latasimme henkisiä akkuja puhtaampa ilmaa hengitttäen.
Kotiin hipsimme kaupan kautta kellon ollessa puoli kymmenen. Katu oli ihan hiljainen, eikä katulamppuja missään. Onneksi kännykässä on valo. Ostin kujan koiralle tonnikalaa yöpalaksi, aamuksi ostin sille munakasta varten ison kennon munia 😊 saa viimeiset täällä olo päiväni reppana vähän ekstraherkkuja. Se on alkanut jo tunnistaa ääneni ja lähtee perään jos satun puhumaan ohi kulkiessani, enkä pysähdy antamaan keksejä.
Huomenna menen omaan työpaikkaani, olen suunnitellut tunnin miehiä varten. Mölkkykin pitäisi valmistaa ja monta muuta juttua tehdä..aika loppuu kesken kyllä nyt.
Mutta nyt nukkumaan että jaksaa taas! Hyvää yötä ja kauniita unia puutarhakuvien myötä! " You have to dream before your dreams can true".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.