Huomaan alkavani kotiutua tänne. Samalla myös suomalaiset tavat alkavat tulla arkeen niin kuin kotonakin. Ihan yhtä hidasta on aamulla lähtemiseni(mihin on hävinnyt se Tarja, joka heräsi 10 min ennen töiden alkua, ja oli silti aina etuajassa työpaikalla??) ja ihan yhtä sotkuinen on huoneeni täälöä kuin kotini Varkaudessa (en tajua, miten voi näinkin pieni tila kuin yksi huone sotkeentua alta aikayksikön..ja nyt ei ole edes koiraa ketä syyttää!) Nyt sitä jotenkin tajuaa, että tämmöinen minä nykyään olen, hidas startissa mutta kun vauhtiin pääsen niin mutkat suoristuu. Ja tuohon siisteysasiaan en edes mene..haluisin olla siisti ihminen, mutta en luontaisesti näemmä sitä ole. Kotiutumisessa inhottavaa oli huomata, että myös ensimmäisen maailman ongelmat ovat palanneet mieleen. Aamupalapöydässä ensimmäiseksi huomaan harmistuvani (tai harmistuminen on väärä sana, huomaavani lie oikeampi) siitä, että ostamani paahtoleipä oli niin ohutta että alkoi murentua kun laitoin paahtimeen (Tarja hei, tässä kilometrin säteellä on ihmisiä, joilla ei ole leipää, paahtimesta puhumattakaan). Toiseksi, voi oli niin kylmää ettei levittynyt leivälle vaan hajotti sen palasiksi. Kolmanneksi, en ollut saada marmeladipurkin korkkia auki (se kyllä jo harmittikin).
Samarthanissa,työharjoittelupaikassani, miehet pitävät joka päivä yhteisen kiitollisuushetken osana yhtä ryhmätuntia. Jokainen saa sanoa ääneen jos haluaa, mistä on kiitollien. Ei olisi huono harjoitus taas itsellekään pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, kun alkaa näemmä pikkuasiat harmittaa. Englannissa oli joku vuosi sitten tehty tutkimus ensimmäisen maailman ongelmista. Vähän naurattavatkin tulokset löytyvät täältä:
Tällaisten aamuajatusten jälkeen olikin hyvä suunnata Kathmandun pyhille paikoille. Säästimme monta rahaa kun keksin että voimme ottaa bussin Pashupatinathin temppelille. Ring road on tie joka kulkee Kathmandun ympäri. Kerran aiemmin olen sitä kulkenut ja silloin bussi huristeli kuin kala vedessä. Niinpä ajattelin että sehän on joutuisa tie, mennään mukavasti bussilla. 1,5h myöhemmin en enää ajatellut samoin, en mukavista busseista, enkä tiestä. Matkaa meiltä oli noin 6km mutta liki 2h istuimme hikisessä bussissa. Kuski oli räväkkä tyyppi, ajeli välillä ojanpohjaa pitkin ja tietyömaan halki, puikkasi välillä takaisin tielle, jonottamaan..ei ole Varkaudessa neljän ruuhkat mitään tähän verrattuna! Nauratti ihan kun yksi vihanneskauppias ohitti meidät monta kertaa, pyöräänsä taluttaen 😁 Kävellen lie olisimme olleet joutuisammin, mutta sekään ei ole kovin turvallista ja tienpenkat niin pölyisiä että olisimme tukehtuneet. Vaikka paikallisten tapaan käytän suusuojainta, on räkä iltaisin ihan musta kun niistää nenän..
Kyltti kertoi että olemme oikeassa paikassa, taas yksi Unescon perintökohde tutkittavana. Pashupatinathin temppeli on yksi Nepalin pyhimmistä hindutemppeleistä. Se on tärkein Shivalle omistettu temppeli, johon tulee vuosittain satoja vanhoja hindupyhiinvaeltajia. Vanhukset etsivät temppelialueelta majapaikan elämänsä viimesiksi viikoiksi ja toivovat kuolevansa temppelin lähellä. Temppelin astrologit ennustavat heille tarkan kuolinpäivän kun he saapuvat. On uskomus, että hindu joka kuolee Pashupatinathissa, syntyy seuraavassa elämässä taas ihmisenä, huolimatta siitä vaikka tämän elämän virheet olisivat huonontaneet karmaa.
Temppelin alue ja sen vieressä virtaava, pyhään Gagnesiin lopulta laskeva Bagmati-joki, ovat merkittävä osa hindujen kuolemaa, vaikkeivat kuolisikaan joen vieressä. Hinduilla on sääntö, että kun ihminen kuolee, hänet pitää polttohaudata 24h sisällä. Tuhkat työnnetään Bagmati-jokeen.
Saavuimme alueelle jotenkin takakauuta. Näimme heti yhden oranssiin huiviin käärityn ruumiin. Joen alajuoksulla oli ihmisiä pesemässä pyykkiä ja itseään.
Lapset etsivät paljasjaloin arvoesineitä likaisesta vedestä, kauempana lehmät viilentelivät itseään samaisessa vedessä. Kävelimme eteenpäin yläjuoksulle ja huomasimme olevamme keskellä hautajaisia. Parissa kohtaa rannalla oli tulet palamassa. Kuulimme yhdeltä sivukorvalla yhdeltä oppaalta, että ihmisruumiin palaminen kestää noin 4-5h. Sen ajan tulia pidetään yllä ja omaiset saavat surra.
Sillalta näimme kuinka joen rannalla yksi ruumis oli valmisteltavana polttoa varten. Seurasimme tapahtumaa vastarannalta. Tämä nuoren näköinen nainen oli tuotu veteen ulottuvalle kiviliuskalle. Jalat näkyivät kaavun alta ja mietin, että siitä onkin aikaa kun olen viimeksi ruumiin nähnyt (v.2001 kun rakas ukkini kuoli). Mutta mehän ollaan Pihlan kanssa tulevia lähihoitajia, kuolema ei saa meitä hätkäyttää. Eikä se sitä tehnytkään. Ihailtavan hellästi suvun miehet (salakuuntelin takanani ollutta opasta, me ei haluttu oppaalle maksaa, ja sain perustiedot selville) pesivät ruumiin joen vedellä, riisuivat kaavun alla ensin hänen vaatteet ja pukivat oranssiin kaavun hänen ylleen sitten. Läheiset toivat samettiruususeppeleitä ruumiin päälle, ja miehet ripottelivat punaista jauhetta. Naiset itkivät, miehillä naama pysyi vakavana. Lopulta ruumis nostettiin metallibaareille ja saattueen seuratessa hänet vietiin polttopaikalle.
Me jatkoimme matkaa ylös temppelitasanteelle. Matkalla ostimme nimikkokäsikorut 😊
(Mä en oo oikeesti nimeltäni Lumi, vaan mun koira on. Nimi on kaunis ja koira on ihana).
Kohtasimme matkalla myös värikkään miesporukan, joiden kanssa kaikki halusi valokuvia. Yksi mies selitti minulle, että nämä miehet ovat jättäneet kaiken maallisen ja työskentelevät nyt temppelillä ihmisten puolesta rukoillen (rahaa piti antaa jos kuvan halusi).
Sinnehän minäkin änkesin miesten keskelle. Toinen laittoi punaisen pilkun otsaani ja toivoi minulle hyvää ja onnellista elämää. Toinen istui vieressä ja piteli sormiaan. Haluan syvästi uskoa tämän kohtaamisen tuovan minulle hyvän ja onnellisen elämän vaikka tiedänkin heidän tekevän tätä rahasta. 100 rupiaa eli noin euron köyhempänä läksimme kapuamaan ylätasanteelle (miksi kaikki temppelit on niin monen portaan takana?)
Ylhäällä temppeliaukiolla erehdyin ostamaan sipsipussin nälkääni. Montaa en ehtinyt syömään kun äkäisen oloinen apina tuli jalkoihin, ja katsoi minua tiukan vaativasti. Hätistin pois mutta mitä vielä, apina innostui. Lopulta jouduin luopumaan herkuistani ja apina juoksi kiireesti nurkan taa rapistelemaan pussia. Alkoi tuntua että tämä alue oli nähty.
Noin kilometrin päässä Pashupatinathista sijaitsee buddhalaisten pyhättö, The Great Boudha Stupa. Tämä vilkkaan kadun varrella, kerrostalojen suojassa sijaitseva monumentti on yksi maailman suurimmista ja merkittävimmistä buddhalaisista monumenteista maailmassa. Taas yksi Unescon maailmanperintökohde nähtynä, pitäiskö alkaa keräilemään..
Buddhalaiset uskovat, että kolmannen Bhadrakalpa budhan jäännökset ovat täällä stupassa. Vuosittain lukuisat pyhiinvaeltajat tulevat tänne Himalajalta, Tiibetistä ja eri puolilta Aasiaa. On uskomus, että kuka tämän suuren stupan kiertää ympäri, ei enää koskaan kärsi nälästä ja huonoista oloista. Kiersin ja hipelöin samalla jälleen onnea tuovia pyöriviä pönttöjä. Onnea ja iloa, satatuhatta kiloa siis tiedossa!
Boudhan alueella oli 8 luostaria ja munkkeja vilisi alueella kuin kissoja Vilkkilässä. Yhdessä luostarissa pistäydyimme, siellä valettiin kynttilöitä ja oli hiljainen huone. Seinällä luki kyltti etteivät pariskunnat saa istuskellä luostarialueella yhdessä. Luostarin seinässä oli maalattuna Wheel of life. Se on buddhalaisten näkemys universumista.
Bbc kertoo sivuillaan elämänpyörästä seuraavaa: Wheel of Life overview
The Bhavachakra, the Wheel of Life or Wheel of Becoming, is a mandala - a complex picture representing the Buddhist view of the universe. To Buddhists, existence is a cycle of life, death, rebirth and suffering that they seek to escape altogether.The Wheel is divided into five or six realms, or states, into which a soul can be reborn. It is held by a demon. Around the rim are depicted the twelve stages of dependent origination. This gallery will explain the parts of the diagram.
Kuvien selitykset löytyvät täältä:
Tämä päivä on ollut täynnä elämää! Olen antanut elämänpyörän pyöriä, mikä onkin parempi kuin oravanpyörä. Hyvää yötä!
http://www.bbc.co.uk/religion/galleries/bhavachakra/
Luostarin alakerrassa oli jättiläismäinen onnenpyörä. Sitä pyöritin monta kertaa, kyllä nyt on lapioitu onnea minun repppuun urakalla tänään!
Kello läheni neljää emmekä enää jaksaneet alkaa busseilla kotiin. Taksi suhautti meidät suoraan Patanin Durbar Squarelle, aiemmin scouttaamallemme maailmanperintökohteelle. Historiaannos tälle päivää täytetty. Onneksi olimme ajoissa kotona. Viiden jälkeen taivas tummui ja pian alkoi ukostamaan. Salamoita viuhuu edelleen (kello nyt 22:30) joka puolella, välillä sataa rakeita, välillä vettä. Välillä on semmoinen rytinä että pelottaa oikeasti. Himalajan takaa näkyi aiemmin hienoa välkettä, uskalsin katolle kuvaamaan (luulin että ukkonen pakeni jo). Harmittaa kun ei ollut muuta kuin kännykkä ja pokkari mukana. Järkkärillä oliai saanut upeita kuvia Himalajan vuoristosta salamoiden tuikkiessa ympärillä ja valaistaessa maiseman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.