I hear voices

Kotikatumme. Meidän majapaikka on mustien porttien takana oikealla.

Heräsin yöllä kolmelta vessaan. Silloin ulkoa kuului vain heinäsirkan sirinää. Kello 5.40 alkoi valaistua ja havahduin; pulut kukersivat ja joku vappupilliltä kuulostava lintu ujelsi kolmen töräyksen sarjoissa  nousevalla intonaatiolla. Ennen kahdeksaa olivat jo naakat ja koirat täydessä vauhdissa. Onneksi on mukana korvatulpat! Kahdeksalta alkaa joka aamu jostain kantautua rummutusta, käsirummulla joku lyö tahtia. Liittyy kuulemma koulujen aamurutiineihin. Meidän kadulla on pelkästään 6 koulua. Yhdeksän jälkeen lähden aina kävelemään bussipysäkille. Kotikadulla, joka siis on hiekkatien pätkä, on jo tuolloin kauhea hulina. Koulubussit tuovat lapsia ja skootterit ja moottoripyörät pärisevät. Lapset ja nuoret juttelevat kovalla äänellä, kuuluu naurua. Naapurissa on työmaa, ehkä siihen rakennetaan uutta koulua. Miehet tekevät ympäripyöreää urakkaa. Hitsausääniä kuuluu (suojalaseina useimmiten aurinkolasit) ja tiiliä lastataan selässä roikkuvaan koriin.

Jätehuoltoa Nepalilaisittain. Ihmiset tuovat jätteet bussiaseman aukiolle, josta ne lapioidaan aika ajoin lavalle ja todennäköisedti kipataan jokeen.

 Pääkadulla kuulen autojen melua, moottoripyörän pärinää. Töötti soi taukoamatta (enkä edes liioittele). Täällä äänimerkkiä käytetään silloin kun ollaan lähestymässä mopoa, autoa tai jalankulkijaa; kun ollaan ohittamassa ja sen aikana; ennen kuin tullaan mutkiin ja niiden kohdalla; sekä ihan muuten vaan. Nepalilaiset rakastavat äänimerkkiä! Minä olen oikeasti vähän huolissani kuuloni puolesta, osan matkaa kuljen aina sormet korvilla. 

Tuolla pusseissa nukkuu mies.

Näen tämän reissun ensimmäisen kadulla yönsä viettäneen (sammuneita näkee iltapäivisin bussiaseman lähellä mutta aamuisin ovat poissa) mutta hän oli hiljainen.

Lähestyn bussipysäkkiä, kuulen ihmisten huutoja (rahastajat huutelevat minne bussinsa on matkalla), jätteitä lapioidaan aukiolta jätelavan kyytiin, lapio raapii asfalttia.

Bussissa liikenteen äänet vähän vaimenevat. Ennen kuin bussi lähtee liikkeelle, kuski kiertää autoa ja puhaltaa pilliin, korviin koskee jos ei ole varautunut tulppaamaan korviaan. Bussin moottori hyrähtää käyntiin (tai ehkä hyrähtää on väärä sana, paremmin rouskahtaa). Musiikki alkaa soida, yleensä nepalilaista, joskus harvoin kuulee jotain englanninkielistä soitettavan.

Koko työmatkan kuulee erilaisia tööttejä joka puolelta. Rahastaja huutelee tulevia pysäkkejä, lapsi kitisee. Kun hyppään pois, kuuluu liikenteenmelun lisäksi maaseudun ääniä:kanat kotkottaa, kukko kiekuu ja lehmä ammuu. Lampaita tai hevosia en muutes ole täällä nähnyt lainkaan. Vuohiakin vain lihatiskissä (tänään näin kokonaisen vuohenpään lepäävän auringossa lihakaupan ulkopuolella, ei alkanut tehdä lihaa mieli).

Töissä kuulen koko ajan nepalia puhuttavan. Kun paikalla on koko ajan noin 30 miestä niin ihmekkös tuo että pulinaa syntyy. Tänään ei vielä saatu betonityötä ulos muotista, ei ollut tarpeeksi kuiva. Etenkin yksi miehistä on hyvin innokas oppimaan betonitöitä ja tänään hän teki kaksi uutta kynttilänjalkaa. Tuntuu kivalle kun joku innostuu samoista asioista kuin minä 😊

Vein tänään kortisonivoidett eilen mainitsemani asukkaan ihottumaan. Asia vaivasi minua eilen siinä määrin, että konsultoin kahta hoitajaystävääni Suomesta (lähetin whatsapilla kuvan ja kerroin oireet, ja he osasivat heti sanoa mistä on kyse! Kiitos Satu ja Maarit ❤). Vahva epäilys, likimain tieto, oireiden ja kuvamateriaalin perusteella on se, että miehellä on vyöruusu (Herpes zoster).

Laitoin illalla viestiä paikan johtajalle, että mitä epäillään ja linkin englanninkieliseen artikkeliin vyöruususta. Sanoin että särkylääkettä olisi hyvä antaa, on erittäin kivulias sairaus. Aamulla kun menin töihin, oli johtaja soittanut lääkäriin ja kertonut epäilyksemme (asukas oli siis lauantaina käynyt lääkärissä mutta silloin oli annettu allergialääkettä ja jotain salvaa). Minulle ei täysin selvinnyt oliko miehen verikokeetkin tulleet, mutta nyt hän sai 10 päivän asikloviirikuurin suun kautta. Kuulin myös että eilen ne gurun piirtämät eläimet olivatkin tiikereitä, ei lehmiä 😂 ihmettelinkin miksi olivat raidallisia.

Kerroin myös että vyöruusu on helposti tarttuva tauti ja ettei sitä saa kosketella ilman suojakäsineitä. Johtaja oli juuri pessyt selän ihottumakohdat paljain käsin, annoin käsidesiä, jospa se ehkäisisi tartunnan.

Tänään miehillä oli tehtävänä pestä talon koirat punkkishampoolla, sillä punkkiaika alkaa olla käsillä täälläkin. Katselin aikani miesten touhuja kunnes sanoin voinko hoitaa homman. Miehet suihkuttivat letkulla vettä Gunun päälle, ja koira ei tykännyt yhtään (kukapa tykkäisi kun kylmää vettä ruiskitaan). Miehet uhkailivat koiraa kepillä kun kiemurteli pois haluten. Täällä ei koiria juuri kouluteta, keppi viuhahtaa herkästi jos koira tekee väärin. Minun nähden koiria ei ole lyöty, mutta joskus varmasti koska pelkäävät niitä kovin. Sanoin että on parempi ottaa sankoon vettä ja kastella siitä rauhallisin liikkein. Miehet pitelivät koiraa joka pysyi lopulta hyvin paikallaan. Minä ja yksi asukas samppoisteltiin koira huolella ja sitten huuhdeltiin. Toki vettä roiskui ja koira ravisteli itseään, ja siitäkin miehet olivat jo keppiä ottamassa esiin. Sanoin että on normaalia koiralle ravistella märkää turkkia, ei siitä saa rangaista. Puhelin Gunulle rauhoittavia sanoja ja kehuin, uskon että se ymmärtää suomea. Homma hoitui lopulta supsikkaasti ja hellepäivä oli itsellekin helpompi sietää, kun oli housut märkänä edes hetken. 

Oli tänään puhetta, että alan tehdä motivoivia haastatteluja miehille sunnuntaina. Tänään harjoittelin talon entisen asukkaan, 2,5 vuotta kuivilla olleen Rupeshin kanssa. Uskon että toimittajataustastani on hyötyä, joskin vieraalla kielellä ei ole ihan yhtä luontevaa kuin suomeksi ehkä olisi. 

Töiden jälkeen läksimme iltakävelylle Patanin kaduille. Siellä tapasimme mm herra lehmän (kuvassa)

 Välillä kyllä säälittää nämä lehmät ja sonnit täällä. Ovat kaduilla roskien seassa ja etsivät jätteistä jotain syötävää, koska yhtään vihreää ei ole näköpiirissä. 

Olemme muutamana iltana näiden parin viikon aikana käyneet yhdessä kivassa kuppilassa. Muutamaan päivään emme käyneet kun ukkosti niin kovin ja kävimme lähikiinalaisessa, jossa meidät jo muistetaan. Kuppilan tyttö näki meidät tänään ja sanoi, ettei ole meitä näkynyt pariin iltaan. Tuntui kivalle kun ihmiset muistavat ja kohteliaan uteliaina kyselevät meiltä kaikenlaista. 

Joskin tänään kotimatkalla bussissa en olisi jaksanut jutella yhtään mitään kellekään. Viereeni istuu arviolta 16v poika hentoine viiksineen. Aloittaa keskustelun tavanomaisesti kysymällä mistä olen. Pian kysyy olenko naimisissa ja kun vastasin kieltävästi, kysyi etteikö kiinnosta. En olisi jaksanut millään selittää asioiden tolaa, ympäripyöreä vastaus onneksi kelpasi. Kohta poika kysyi:" have heard about magic mushrooms?" Tässä kohtaa minua alkoi jo naurattaa. Itse olen useimmiten ihan samanlainen uusien ihmisten kanssa. Kysymykset vain tipahtelevat suusta sen kummemmin miettimättä. Vaikka en ollut juttutuulella, kyselin pojalta jotain, sillä silloin en tarvinnut itse vastailla. Hän kertoi lähtevänsä 2 kk päästä Ameriikkaan. Bussiasemalla erosimme ja toivotin hyvää jatkoa. Hän teki samoin. Enää tuo kohtaaminen ei tuntunutkaan niin ärsyttävälle. 

Vaikka täällä on satanut joka ilta ja ukkostanutkin, on ilma jrkyttävän pölyistä. Luin juuri jostain, että päivä Kathmandussa vastaa yhtä askia poltettua tupakkaa. Sitä en epäile yhtään. Nykyään kuljen paikallisten tavoin kangasmaski kasvoillani. Näytän gansterille, mutta onpahan räkä edes asteen verran harmaampaa iltaisin (on ilman maskia sysimustaa).

Kello on nyt vaille kymmenen illalla. Ulkoa kuuluu todella ärsyttävää viheltelyä, kaksi poikaa huutelee ja vislailee pihallamme. Äsken kuului laukaus, ja sen jälkeen kauhea koiran haukunta. Mitä lie tapahtunut. Lentokoneet lentävät välillä yli jylisten. Pikkuhiljaa äänet alkavat kuitenkin vaimentua ja yöllä toivottavasti voi nukkua ikkuna auki. Täällä on alkanut sää lämmetä(päivällä noin +26 astetta, yöllä +16 ja pörröinen fleecepukuni on jäänyt ihan vaille käyttöä 😂