Unelmien aarrekartta

Yöllä nukuin huonosti, kaksi ITIKKAA häiritsi uniani! Nyt alkoi todella tuntua kodikkaalta 😊

Läksin töihin hieman tavallista aiemmin, sillä ajattelin käydä paperikaupassa matkalla. Pääsin kotikujaltamme isommalle kadulle ja siellähän oli bileet! Satoja ihmisiä oli kulkueessa, rummut kumahtelivat ja ihmiset lauloivat. Kysyin yhdeltä kulkueessa olevalta naiselta, mistä on kyse. Hän kertoi että yritykset juhlistavat kansainvälistä yhteistyötä.


Ihmiset heiluttelivat paperisia lippuja joissa luki "coop. Selvitin netistä mistä on kyse ja wikipedia kertoo seuraavaa: " Kansainvälinen Osuustoimintaliitto, International Co-operative Alliance, ICA on osuustoiminta-alan kansainvälinen kattojärjestö. Vuonna 1895 perustettu liitto on maailman suurin ei-valtiollinen järjestö. Liiton jäsenyritykset työllistävät yli 100 miljoonaa ihmistä. Liitto edustaa yhteensä noin miljardia osuuskuntien jäsentä eri puolilla maailmaa.
Kansainvälisellä Osuustoimintaliitolla on vajaat 300 jäsentä 94 eri maassa. Jäsenet ovat kansallisia osuustoimintaliittoja, yksittäisiä osuustoiminnallisia organisaatioita ja valtiollisia osuustoimintaan liittyviä organisaatioita. Suomesta liittoon kuuluvat Pellervo-Seura sekä SOK." 

Hymyilin koko matkan bussille, niin kiva meiniki oli kulkueessa! Minuakin pyydettiin mukaan mutta kun piti kiiruhtaa töihin..

Töissä taas lämmin vastaanotto. Mr. Nabin, ohjaajani Samarthanissa, oli tänään käymässä vanhempiensa louna ja vastuu oli entisellä asukkaalla Rupeshilla. Hän on ollut kuivilla 2,5 vuotta nyt ja on päässyt hyvin elämänsyrjään kiinni. Käy usein talolla edelleen auttelemassa. Hän käytti huumeita 9 vuotta, ja on nyt 27 vuotias. Kysyin miksi hän aloitti käyttämään ja Rupesh vastasi, että hän oli bändissä kitaristina, ja kuvitteli että huumeet tekisivät hänestä paremman muusikon. 

Aamun family meetingissä minua kiiteltiin siitä, kun annan aikaani näille miehille. Minulta kysyttiin, että voisinko tänään opettaa heille jotain. Sanoin että minulla on ideoita, mutta pitäisi varmistaa ensin Nabinilta. Miehet olivat niin innokkaita että lupasin selvittää asiaa, sillä minulla oli yksi idea aika pitkälle työstettynä. Kerroin istunnon lopuksi tarinan "Naula aidassa" ja moni kertoi että se kosketti. 

Rupesh sanoi että voin ihan hyvin pitää iltapäivän tunnin. Yleensä näillä tunneilla käsitellään jotain yhtä tiettyä asiaa:riippuvuutta, talon ulkopuolista elämää, pelkoja, jne. Tänään pidin tunnin unelmista ja unelmoimisesta. Olin aamulla hakenut tyhjiä papereita kaupasta. Normaalisti unelmien aarrekartta tehdään niin, että lehdestä leikataan kuvia ja sanoja, joista unelmoi. Täällä ei aikakausilehtiä tietenkään ollut ja sanomalehdetkin käytetään ikkunanpesuun, joten teimme "köyhän miehen" versiot eli käytimme kynää ja paperia ja mielikuvitusta.

Pohjustin tehtävää puhumalla unelmista. Anonyymien narkomaanien kirjasta löysin hyvän kohdan jota referoin. Puhuin myös unelmien tärkeydestä ja siitä, kuinka unelmien kartoittaminen laittaa alitajuntamme työskentelemään niin, että alamme kulkea kohti unelmiamme. Puhuin englanniksi ja yksi asukas käänsi nepaliksi. 

Kun jokainen sai paperin eteensä, alkoi aluksi vilkas keskustelu. Neuvoin kartan tekemisessä ja kerroin, ettei sen tarvitse avautua kenellekään muulle kuin heille itselleen. Yksi mies sanoi, ettei osaa kirjoittaa. Lupauduimme auttamaan mutta lopulta hän alkoikin piirtää unelmiaan mustalla tussilla. Pian koko luokka hiljeni ja miehet alkoiva työstää innokkaana karttojaan. Ja miten hienoja niistä tulikaan!

Kun kaikki olivat valmiina, sai jokainen halutessaan jakaa unelmansa muiden kanssa. Moni unelmoi talosta ja perheestä, yhdellä oli tarkat suunnitelmat kuinka hän haluaa perustaa retkeilyfirman. Nimikin on jo valmiina,"Morning camping". Ehkä koskettavimmat unelmat löytyivät talon vanhimman paperista (vaikea sanoa minkä ikäinen mies on, mutta rypyistä päätellen on yli 60v.) Hän unelmoi omasta talosta, ja että ei olisi puutetta ruuasta ja vaatteista. Ja että jos tarvitsisi, hän voisi käydä lääkärisdä ja perheensä myös. Viimeinen unelma oli, ettei tarvitsisi ikinä lainata rahaa, vaan tilillä olisi koko ajan 20 000-50 000 rupiaa (noin 200-500 euroa).

Miehet vaikuttivat hyvin innostuneilta unelmoinnista. Yksi tuli kertomaan että tämä oli paras tunti ikinä; heillä ei ole ollut unelmille tilaa vuosiin ja tämä antoi toivoa. Kädestä pitäen moni kiitti lähtiessään. Miehet olivat hämillään mitä tehdä kartoille. Sanoin leikilläni että nehän voi laittaa vaikka tyynyn alle, jolloin ovat lähellä (täällä miehillä ei juuri ole henkilökohtaisia tavaroita, vain vaatteet mitkä päällä ja petit, missä nukkua, niin en ollut varma mihin ne voisi laittaa).  Herkistyin ihan kun tein lähtöä töistä, ja näin kuinka yksi vanhemmista miehistä laittoi paperin tyynynsä alle.

Kotimatkalla päässäni soi John Lennonin kappale "..you may say I'm a dreamer, but I'm not the only one. I hope someday you'll join us, and the world will be as one."