Mä kaiken nään

Koko viime yön ukkosmyrsky riehui talomme yllä. Tuntui että katto irtoaa, rakeita kopsahteli peltiin kovalla ryminällä ja salamat valaisivat huoneen vaikka verhot olivat kiinni. Korvatulpista ei ollut juuri apua ja aamulla näytin pandalta. Ilma oli viileä mutta raikas myrskyn jälkeen. Pitkästä aikaa kaivoin takin ja sukat ylle. Meidät oli pyydetty ohjaajani Rajendran kotiin lounaalle ja mukaan lähti työpaikkaohjaani Nabin. Taksissa tajusin, että jotain on muuttunut. Oli aivan hiljaista liikenteessä. Nabin kertoi, että eilen oli tullut voimaan laki, jonka mukaan tööttiä ei saa enää käyttää sakon uhalla. Myöskin ohittelu ja muu holtiton ajaminen, mitä täällä on harrastettu, on nyt sakkorangaistuksen uhalla kielletty. Ja ihme kyllä kiellolla on vaikutusta! Oli jopa miellyttävä matka, kun korvat eivät soineet koko ajan. Tosin ruuhkiin näillä lakipykälillä ei näytä olevan mitään vaikutusta ja 7 km matka kesti taksillakin noin 40 minuuttia.

Meidät otettiin lämpimästi vastaan ja pääsimmekin liki suoraan ruokapöytään. Rajendra vaimoineen oli loihtinut mielettömät ruuat: valkosipuli-chili-kanaa, linssikeittoa, riisiä, maustettua pinaattia, jotain toista vihreää höystettä, curryperunaa ja tomaattikalaa. 

Jäliruuaksi oli makeaa rahkaa ja suomalaiseen tapaan kahvit (Rajendra rakastaa kahvia ja veimmekin paketin kahvia ja kukka-asetelman tuliaisiksi, niin kuin Suomessa on tapana). 

Ruokailun jälkeen katselimme valokuvia, Rajendra on kierrellyt ympäri maailmaa luennoimassa korva-akupunktion merkityksestä huumevieroituksessa. Mies on ammatiltaa psykoterapeutti ja hyvin arvostettu ja tunnettu Nepalissa työstään huumevieroituksen parissa. Pian Nabin ja Rajendran yltyivät kertomaan Intian matkoistaan. Intiaan ei kuulemma kannata mennä, ovat huijareita kaikki. Tuli mieleen Suomi-Ruotsi-vitsit ja suomalaisten ikuinen kauna ruotsalaisia kohtaan. Onkohan se joka maassa niin, että naapurimaata pitää aina vähän mollata? 

Tunnit hujahtivat ja kohtahan oli jo ilta. Taksilla kotiin ja banaaninmetsästykseen. Parhaat hedelmät halvimmalla saa iltaisin bussiaseman aukiolta. Tänään 8kpl banaaneja lähti eurolla, granaattiomenat olivatkin kalliita, 5 isoa maksoi 5 euroa. Keksipaketti murokeksejä kujan koirallle maksoi 70 senttiä, koira ilahtui kovin kun kuuli paketin ripinää 😊

Paikalliset ostavat hedelmänsä mieluiten iltaisin, jolloin ne myydään alennuksella. 

Olen täällä yrittänyt säästää tukkaani ja pestä sitä mahdolliaimman vähän. Tänään oli kuitenkin aika jo antaa kuontalolle shampoopesu (kuivashampoo auttaa aika hyvin mutta tekee tukan tahmeaksi). Ja se onkin aina oma ohjelmanumeronsa. Minun huoneen vessan hanasta ei ole päiviin tullut lämmintä vettä, hana vain pärskii ruosteista mönjää kun yrittää avata. Niinpä lämmitin kattilassa vettä ja peseydyin taas sankon avulla. Voi se tuntua oudolle seistä viikon päästä suihkussa! Ja saunaa on ikävä, täällä kun ihoa kuivaa pyyhkeellä, lähtee musta kerros ihoa irti. 

Nyt ulkoa kuuluu ihmisten juhlintaa, uudenvuodenbileet ovatkin täällä useamman päivän juttu! Meidän mummolla oli tapana laulella paljon. Hänelle tuli aina mieleen hetken laulu, jostain sanasta tai tilanteesta, ja pienenä minua lähinnä huvitti tämä piirre hänessä. Nykyään olen itse yhä enemmän hänen kaltainen. Kun näen perhosen, alkaa päässä soida kappale"oon ehkä perhonen.." tai kun näen lipun jossain liehumassa, söi päässä välittömästi J. Karjalaisen "liput liehuu ja ihmiset riehuu ja mä kaiken nään.."  Viime päivät tämä viimeksi mainuttu on soinut päässäni, ehkä siksi että tämä kappale tuo minulle aina mieleen vapun. Ja vappumainen riehakas tunnelma on Nepalissa viime päivät ollutkin. Torstaina näin lippukulkueen, joka marssi nopeasti iskulauseita huudellen. En tiedä minkä puolesta marssivat, mutta kadulla jopa pikkulapset tuntuivat osaavan heidän repliikkejään ulkoa. Hattaraa ja ilmapalloja on ollut myynnissä ja houkutus molempiin on ollut suuri 😊

Ehkä vielä joku päivä sorrun naamariin, hyrrään ja ilmapalloon. Hattaran jätän suosiolla ostamatta, sillä eilisen sairaalakeikan jälkeen ei kyllä vatsatauti houkuttele.

Huomenna lähdemmekin EPSAAn, joka on kehitysvammaisten naisten toimintakeskus. Pihlan oli määrä olla siellä tämä viikko työharjoittelussa. Maanantaina meidät on buukattu poliisien ylläpitämään suljettuun huumevieroituskeskukseen ja tiistaina menen vielä Samarthaniin pitämään miehille tunnin itsetunnosta ja tunteista. Jotenkin tänään ollut haikea olo kun on miettinyt, että kohta on kotimatka edessä. Toivottavasti yhteys näihin ihaniin ihmisiin säilyy tulevaisuudessakin. Ja toivottavasti vielä joskus pääsen tänne takaisin, ja pääsen patikoimaan vuorille. Siinäpä sitä haavetta kerrakseen.